Tarjoan puheterapiaa lapsille ja nuorille Kuopiossa ja lähikunnissa. Olen valmistunut 2004 Oulun yliopistosta. Pisimpään olen työskennellyt perusterveydenhuollon puheterapeuttina. Tämän lisäksi olen arvioinut, ohjannut ja suunnitellut kuntoutusta osana moniammatillista työryhmää. Yksityisenä ammatinharjoittajana toimimisen aloitin vuonna 2018.
Arvot
Uuden oppiminen
Puheterapeuttinen kuntoutus on suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa, joka edellyttää monipuolista osaamista. Uuden tiedon opiskelu sekä työskentelytapojen kehittäminen ovat minulle keskeisiä arvoja. Käyn säännöllisesti täydennyskoulutuksissa, luen ammattikirjallisuutta ja osallistun työnohjaukseen. Innostun ja kokeilen mielelläni uusia toimintatapoja ja pidän yhteistyötä muiden kuntoutusalan toimijoiden kanssa tärkeänä.
puhetta tukevat ja korvaavat kommunikaatiomenetelmät (esim. esineet, kuvat, viittomat, kansiot, kommunikaatiosovellukset)
äännevirheiden kuntoutus
Yhdessä toimien, yksilöllisyys huomioiden
Puheterapiaan ohjautumisen syyt ovat yksilöllisiä ja hyvin vaihtelevia niin vaikeusasteeltaan, ilmenemiseltään kuin vaikutuksiltaan. Tämän vuoksi myös kuntoutus ja sen toteuttamisen tavat ovat aina yksilöllisiä. Puheterapian tavoitteena on kommunikaatiokykyä vahvistamalla edistää osallisuutta arjen vuorovaikutustilanteissa. Pidän yhteistyötä tärkeänä, sillä se mahdollistaa parhaiten kehitysedellytysten mukaisen kasvun ja muutoksen. Kuunteleva ja arvostava kohtaaminen on minulle keskeinen periaate työssäni. Puheterapian vaikutukset elämään ovat yleensä pitkäkestoisia ja laaja-alaisia.
Voimavarakeskeisyys
Jokaisella ihmisellä on kerrottavaa, oikeus ilmaisuun ja kuulluksi tulemiseen. Jokaisella on niin ikään oikeus tukeen silloin, kun vaikeudet vaikkapa puheen ymmärtämisessä, kommunikoinnissa tai syömisessä hankaloittavat arjessa selviytymistä. Vaikeuksista huolimatta jokaisella on aina myös vahvuuksia, joiden huomioiminen kuntoutuksessa on tärkeää. Puheterapian tavoitteena on saada vahvuudet käyttöön ja ongelmien vaikutus toimintakykyyn mahdollisimman pieneksi. Vaikka harjoittelu puheterapiassa on tavoitteellista, ovat yhteinen ilo ja motivaatio tärkeitä ponnistelua kannattelevia voimia.
Puheterapiaan ohjautuminen
Yksilölliset tarpeet ja sujuva arki
Käynnit toteutetaan asiakkaan arjessa koti-, varhaiskasvatus- tai koulukäynteinä. Toimitilaa ei ole.
Olen Kelan järjestämän vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen puheterapian palveluntuottaja. Kuntoutusta haetaan Kelasta lomakkeella KU 104 (PDF), jonka liitteeksi tarvitaan kuntoutussuunnitelma ja lääkärinlausunto B tai vastaava selvitys. Kelan järjestämä kuntoutus on asiakkaalle maksutonta. Asiakkaalla on oikeus valita itselleen sopivin puheterapeutti.
Kelan lisäksi puheterapian voi kustantaa myös Pohjois-Savon hyvinvointialue, vakuutusyhtiö tai asiakas itse.
Tarjoan puheterapeuttista kuntoutusta, ohjausta ja konsultaatiota suomen kielellä Kuopiossa ja Siilinjärvellä. Kelan puheterapiaa voin tarjota myös Kaavilla, Rautalammilla, Rautavaaralla, Suonenjoella, Tervossa, Tuusniemellä ja Vesannolla.
Tarpeen mukaan puheterapiassa voidaan käyttää puheen tukena esimerkiksi esineitä, tukiviittomia, kuvia, teknisiä kommunikaatioapuvälineitä tai piirtämistä. Vanhempien ohjaus voi toteutua tarvittaessa englanniksi.
Kelan kuntoutuksia ohjaa Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palvelukuvaus, jonka noudattamiseen olen sitoutunut.
Kelan kuntoutukseen ei ole vapaita asiakaspaikkoja. Ole minuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostilla, niin kerron mielelläni ajantasaisimman tilanteen.
Asiakkaat voivat olla yhteydessä omilla tunnuksillaan myös Nordhealth Connectin kautta.
Omavalvontasuunnitelma on tilattavissa sähköpostiin
Potilasasiavastaava
Potilasasiavastaava neuvoo maksutta potilaan oikeuksiin liittyvissä asioissa, myös yksityisessä terveydenhuollossa. Asiakkaitani palvelee Pohjois-Savon hyvinvointialueen potilasasiavastaava: